Tokihan minäkin osaisin puhua juuri noin. Jos te olisitte minun asemassani, kuinka taitavasti puhuisinkaan teille! Osaa ottaen nyökyttelisin teidän onnettomuudellenne. Minä rohkaisisin teitä kauniilla sanoilla. Minä lohduttaisin teitä huulteni puheilla. Job 16:4–5

Vilpittömän taitamattomat lohduttelijat voivat tajuamattaan vahvistaa tuskaa. Eivät he sitä itse näe, koska ovat hyvällä asialla. Heillä saattaa olla paljon kerrottavaa, mutta vain vähän ymmärrystä olla hiljaa, kuunnella ja rukoilla. Lohduttaminen ei ole puhumista, vaan se on tarjolla olemista. Paljot sanat saa unohtaa, kauniiksi muokatut lohdutuslauseet samoin. Surevaa ei tule peittää niihin, vaan ottaa syliin. Niin, että tämä voi jäädä toisen varaan, joka on hetken vahva hänen puolestaan. Lohduttaminen ei vaadi myöskään tiettyä luonteenpiirrettä, vaan se kysyy uskallusta läheisyyteen. Sanoille on kyllä oma aikansa, Jumalan sanan lohdutukselle myös. Niitä tulee vain jakaa viisaasti sen mukaan, miten ne kyetään ottamaan vastaan. Ensin on surun aika, sitten lohdutuksen.