Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ef. 6:10–12

Sielunvihollinen tietää, että kristittyjä ei ole niin helppo houkutella näkyviin ja ilmeisiin synteihin, niinpä se pyrkii pääsemään elämäämme valkoisten syntien kautta. Niille me olemme paljon sokeampia. Synneistä vaikeimmin selätettäviä ovat ylpeyden, omahyväisyyden ja omavanhurskauden synnit. Ne ovat paholaisen kavalimpia kiusauksia, koska niitä on niin vaikea havaita tai myöntää todeksi. Ratkaisevimmat taistelut käydään siksi omissa rukouskammioissa. Siellä käydään sotaa syntejä vastaan sanan peilin ääressä. Siellä tehdään parannusta enemmän omista, kuin naapureiden vioista. Siellä itketään hävittyjä kamppailuja ja hakeudutaan jälleen Jeesuksen haavoitettujen käsien suojaan. Siellä taistellaan rukouksin toisten rinnalla ja kannetaan Herran eteen heidän kipujaan. Jeesuksen luona me olemme taistellessakin turvassa niin näkyviltä kuin näkymättömiltä pahan voimilta. Myös ylitsekäyvältä sydämen ylpeydeltä.