Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. Jes. 9:5

Heikko on väkevä, lapsi isä ja pienokainen rauhan välittävä ruhtinas. Imeväinen kantaa harteillaan valtaa, on ihmeellinen, jumalallinen ja samalla avuton pienokainen äitinsä sylissä.

Seimessä makaava tuo ihmisille neuvoja taivaasta eikä hänen tarvitse kysyä niitä keneltäkään. – Jumala todella kätkeytyy vastakohtaisuuksiinsa, niin myös saapuessaan maailmaan. Silmillä havaittava on jotakin aivan muuta, ja se, mikä ei näytä miltään, on suurinta. Ihmiseksi tullut Jumala otti orjan muodon, kätkeytyi heikkouteen, alensi itsensä. Mutta Jumala hän oli, Kaikkivaltias, maailman synneistä vapauttaja.

Hänen suurin vallanosoituksensa kohtasi maailman silloin, kun hän taivutti päänsä ristillä ja antoi henkensä ja kun hän nousi kuolleista osoittaen voittaneensa sen vallan. Maailmalta salattuna hän eli ja kuoli, vain harvan todistaessa ihmeistä suurinta. Vielä lapsi saapuu kuitenkin toisen kerran ylösnousseena Herrana, ja silloin Jumala osoittaa kaikkien nähden voimansa. Lopullinen oikeus toteutuu, paha saa palkkansa, ja taivas avautuu Jumalan heikoille lapsille.