Sen kuultuaan vanhimmat ylistivät Jumalaa, mutta sitten he sanoivat Paavalille: ”Sinä tiedät, veli, että juutalaisia on tuhansittain tullut uskoon, ja he kaikki vaativat kiivaasti lain noudattamista.” Apt. 21:20.

Vasta uskon löytäneiden into saattaa joskus olla ehdottoman kovaa myös asioissa, jotka eivät kuulu uskon ytimeen. Vanhat heränneet sanovat, että ihminen houkutellaan tielle hunajalla ja sokerilla, mutta tielle päässeitä odottaa pian terva ja pikiöljy. Se joka on juuri löytänyt Jumalan valtakunnan luulee, että kaikki entinen on mennyt. Niin kuin laulussa laulettiin: ”Hän muutti kaiken.” Aluksi näyttääkin siltä. Kaikki on uutta. Kaikki saarnaa Jumalan hyvyyttä. Synnit on saatu uskoa anteeksi, ne ovat taaksejäänyttä elämää. Jumala osoittautui eläväksi ja läsnäolevaksi. Olo on kevyt ja huoleton. On hyvä opettaa näin kokevaa varautumaan siihen, että ihan kaikki omassa elämässä ei sittenkään muuttunut. Synti ei lähtenytkään lopullisesti ja kokonaan, vaikka hetken siltä näytti. Kiusaukset ja murheetkin odottavat kulman takana. Nyt ne tosin saadaan kohdata Herran kanssa.