Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 1 Joh. 4:10

On rehellisesti myönnettävä, että rakkaus minun ja Jumalan välillä on pääasiassa yksipuolista ja yksisuuntaista. Omat tunteet ja teot vaihtelevat kohtuullisen itsekkäästä häikäilemättömään. Ehkä luulen rakastavani Jumalaa, kun hetken tunnen lämpimiä tunteita Luojaani ja Lunastajaani ja Pyhittäjääni kohtaan. Ehkä hetken osaan iloita anteeksiantamuksesta ja ehtoollisen lahjasta tai rukousvastauksista. Silti perusluonteeni langenneena ihmisenä on, että mittaan rakkauden aina sen hyödyllisyydellä. Pyyteetön rakkaus on olemassa, mutta se asuu Jumalan sydämessä. Onneksi asuu. Se rakkaus on muuttumatonta, kestävää. Se rakastaa, vaikka tietää, millainen olen. Se on kärsivällistä ja antaa anteeksi. Se ympäröi minut, kun heikkona pysyn Jeesuksen luona enkä suostu siitä mihinkään lähtemään. Niin, mihin minä siitä voisin mennäkään?