Minä kerron teille, millainen on se, joka tulee minun luokseni, kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan. Hän on kuin mies, joka taloa rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle. Kun sitten vedet tulvivat ja syöksyivät taloa vasten, ne eivät saaneet sitä horjumaan, koska se oli hyvin rakennettu. Luuk. 6:47–48

Psykologia on tuonut mukanaan tee-se-itse -teorioita onnellisuudesta ja menestymisestä. Ne ovat vaikuttaneet myös uskonkäsityksiimme. Pahinta on, kun menestys samaistetaan siunaukseen ja Jumalan suosioon. Kuka silloin saa enää kärsiä tai sairastaa Jumalan lapsen lailla, kaiken Herralta vastaanottaen? Ennen käytiin sairasvuoteiden äärellä oppimassa, nyt sairasta käydään lähinnä parantamassa. Ennen osattiin kuunnella, mitä aarteita sairauden ahjoissa oli löydetty kärsimyksestä, lohdutuksesta, elämästä ja Jumalasta. Nyt sairas raukka on pommitusten kohde. Ongelmista pitäisi päästä pian pois, sillä siunaus on sidottu voittoihin. Vastoinkäymisiä emme kuitenkaan pääse pakoon edes uskoon. Jokainen meistä sairastuu lopulta kuolettavasti. Missä lepää silloin lohdutus ja toivo? Onko eväitä kohdata kärsimys, jopa kuolema? Ovatko voittoisan uskon perustukset kaivettu syvään kallioon vai pinnan hiekalle, jonka ensimmäinen kunnon tulvavesi vie mukanaan?