Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.” Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!” Luuk. 18:11–13

Voiman ja heikkouden, terveyden ja sairauden, synnin ja armon jännitteiset kysymykset johtavat kasvotusten saman ongelman kanssa, josta Jeesus ja fariseukset toistuvasti väittelivät: miten Jumalan valtakuntaan päästään, miten pelastus saavutetaan? Mikä on Jumalan ehto armolle? Olisiko seurattava lain käskyjä ja kieltoja vai luotettava Jumalan tekoihin ja lupauksiin? Kristityn kysymys heikkouden ja synnintunnon keskellä on kipeä: olenko tehnyt sellaista pahaa, etten saa enää anteeksi? Vieläkö armo koskee minua? Pitääkö osata elää oikein ja tehdä hyvää, että saisin taas armon vai uskallanko uskoa, että Jeesuksen lunastustyön tähden olen Jumalan lapsi? – Armosta minä saan olla se, mikä olen: hänen omansa. Samaan aikaan rikkinäinen ja kokonainen, ehjä jo nyt, mutta ei vielä. Syntinen, mutta armahdettu.