Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.

Joh. 16:33 Mikä saa sinut epäilemään uskoa, Jumalaa tai itseäsi? Mikä painaa maahan, masentaa ja syö sinulta elämänilon? Minkä asian kanssa joudut olemaan aina uudelleen Herran edessä joko sydän sairaana, peläten tai häpeillen? Mikä on juuri se sinun oma ristisi, jossa lukee sinun nimesi?

En tiedä, eikä se minulle kuulu. Elämänristi on kuitenkin taakka, jonka alle tunnutaan ajoittain tukehtuvan. Se on kuin painava poikkipuu väsyneillä harteilla, eikä ole ketään, joka voisi auttaa sen kantamisessa. Risti on erämaa, synti, kipu, häpeä. Risti on alamittaisuutta, ahdistusta, sairautta. Risti on pilkkaa, katkeruutta, uskon heikkoutta, jatkuvaa janoa. Ristillä on monta nimeä, mutta aina se painaa kumaraan ja vie pimeyteen, joka peittää tulevaisuuden ja toivon. Katse kääntyy omaan sydämeen, eikä sieltä löydy lohdutusta. – Toivo, joka kantaa tämän pimeän halki, on lupaus, että joutuessamme ristin painon alle, Jeesus on siellä kanssamme. Kun taakka jälleen laskeutuu harteille, kantaa hän meidät ja taakkaamme.