Henki valtasi minut, ja enkeli vei minut suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui taivaasta, Jumalan luota. Ilm. 21:10

Milloin viimeksi olet haikaillut päästä taivaaseen? Kristinuskon alkupäivinä se oli tavallista, ja marttyyriutta jopa etsittiin. Nykyään sinne ei kaipaa kai monikaan, koska uskomme keskittyy niin täysin näkyvään. Elämä on kuitenkin lyhyt, nopeasti ohi, sitten alkaa ikuisuus. Taivaan kuuluisi olla siksi elävänä mielessämme. Koettelemuksetkin pitäisi nähdä kuolemisen harjoituksina, jotka valmistavat astumaan rajan yli. Jospa saisimme Jumalalta viisaan sydämen ja oppisimme elämään taivas mielessämme niin kuin kristityn tulee ja kuolemaan ajallaan niin kuin kristitylle sopii. Näkisimme kärsimykset ankkureiden nostajina, valmistautumisena lähtöön. Ehkä voimme oppia kiittämään Jumalaa kivuliaista kouluista, jotka muistuttavat elämän rajallisuudesta. Sillä pian taivaassa aukeavat pyhän kaupungin ovet, seuraa jotain aivan muuta, käsittämätöntä, jotain, mitä silmät eivät ole ennen saaneet nähdä.