Oi, kiitos sa Luojani armollinen joka hetkestä, jonka ma elin,

kun annoit sa ruumihin tervehen ja syömen mi sykähteli,

kun annoit sa tervettä kättä kaks, kaks silmää sieluni ikkunaks ja hengen herkän ja avoimen, jota tuutia tuulosen.

Sua kiitän mä Luojani armollinen, kun annoit sa kodin hyvän,

soit äidin niin hellan ja herttaisen ja taaton niin tarmoa syvän,

kun annoit sa myös pari ystävää ja ne hyvää, en pyydä ma enempää,

ja annoit sa armahan isäinmaan, jota kyntää ja rakastaa.

Ja kiitospa vihdoin viimeinen, kun laulun lahjan sa annoit,

kun riemut ja murheet lapsosen näin sävelten siivillä kannoit,

sen sulta, sulta ma yksin sain

ja sulle siitä mä vastaan vain ja leiviskästäni tilin teen,

miten käytin mä kanteleen. (Eino Leino)