Päivästä päivään minä ojensin käteni tätä vastahakoista kansaa kohden, kansaa, joka kulkee väärää tietä oman mielensä mukaan. Jes. 65:2 Jumala ojensi kätensä Israelia kohti, mutta kansa kulki omia teitään.

Käsien ojentaminen on rukouksen merkki, niin syvästi hän halusi olla kansansa Jumala. Kansa valitsi kuitenkin toisin. Puutarhoissa uhrattiin hedelmällisyyden jumalille. Haudoilla etsittiin hengellisiä neuvoja vainajilta. Mitä Herra oli aiemmin kieltänyt, sitä kansa nyt harrasti, ja sen teot nostattivat Jumalan eteen ”vihan savun”.

Kansa tahtoi itse tehdyn jumalan: hiukan mystisen, sopivan harmittoman. Jesaja peilaa kansan lankeemusta käsky käskyltä Jumalan kymmeneen käskyyn. Väärän tien valinneiden kohtalo tulee olemaan järkyttävän erilainen kuin Herran omien. Toiset saavat henkilökohtaisen siunauksen, toiset henkilökohtaisen kirouksen. Toisille koittaa ihmeellinen ilo, toisille vielä suurempi murhe kuin mitä tässä ajassa koskaan koettiin. Jumala lupaa tehdä omasta kansastaan riemuitsevan kansan.