Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen. Autuaita kärsivälliset: he perivät maan. Matt. 5:3–5

Vuorisaarnaa lukiessa alkaa sielussa soida C.O. Roseniuksen laulu: ”Oi mitä ihmeitä on pyhät Herran: autuaat, silti he huokailevat! Lapsia taivaan keskellä vaivan, rauhassa, kuitenkin rauhattomat.” Laulussa ihmetellään, kuinka vaatimaton ja heikko on tämä kotiin vaeltava uskova kansa. Pyhiä me olemme, niin sana vakuuttaa, ja sanaan me uskomme, vaikka kovin pyhältä joukkomme ei ihmissilmin näytäkään. Pikemminkin heikkojen ja sairaiden matkaseurueelta. Pyhä tarkoittaakin varsinaisesti kristityn asemaa Jumalan edessä, ei meihin vuodatettua ominaisuutta tai voimaa. Herrassa pyhiä me olemme siitä huolimatta, että tämän parempia ei meistä ole tullut. Paavali kirjoittaa korinttilaisille: ”Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi.” (1 Kor. 1:30) Murheellisina olemme sittenkin autuaita pyhiä, hengessä köyhiä, kärsivällisiäkin.