Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää. Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken. 1 Joh. 3:19–20

Syyttävän sydämen kanssa kamppailee moni vilpitön kristitty. Nimenomaan herkät uskovat ahdistuvat syytösten äänistä, joita on ajoittain vaikea vaimentaa evankeliumin lupauksillakaan. Kuulemme lupaukset, mutta sydän päättelee, ettemme ole niiden arvoisia. Luther neuvoi tällä tavoin ahdistettuja pakenemaan ensimmäisen käskyn suojaan. Sen alta ei voi herkkäkään sielu luikerrella pakoon lain alle. Ensimmäinen käsky ei pyydä luottamaan Jumalaan, vaan se käskee pitämään Jumalaa omana Jumalana. Se kieltää meiltä asenteen, joka ei suostu näin tekemään, kun kerran hän ei ainoastaan pyydä sitä, vaan vaatii. Kovalta kuulostavaan määräykseen sisältyy ihana evankeliumi, joka suojaa meidät Herran omina. Vaikka sydämemme syyttäisi meitä mistä, me lohduttaudumme sillä, että Jumala käskee meitä pitämään itseään silloinkin Jumalanaan – ja mehän pidämme, teemme työtä käskettyä!