Hän löysi sen autiosta maasta, karulta seudulta, joka huusi tyhjyyttään. Hän otti sen hoiviinsa ja huolehti siitä, hän varjeli sitä kuin silmäteräänsä. Niin kuin kotka suojelee pesäänsä ja liitelee poikastensa yllä, niin kuin se kantaa niitä siivillään, niin Herrakin kuljetti kansaansa.

5 Moos. 32:10–11 Hän varjeli kansaansa kuin silmäterää, kuljetti ja suojeli sitä voimallaan ja kantoi siivillään kuin kotkaemo poikasiaan. Tekikö tämä matkasta vaivattoman? Loppuiko erämaa ja korpi, päättyikö vaiva ja työ? Tuliko elämään seesteinen rauha ja levollisuus? Ei, vaan korpi oli yhä edessä, erämaa janotti ja taistelut jatkuivat. Mutta Jumalan voimakas käsi lepäsi kansan yllä, eikä siltä kaikessa ahdingossaan puuttunut mitään oleellista. Herra kulki sen kanssa pilvessä ja tulenpatsaassa, antoi ruoan ajallaan ja suojeli vihollisen voimalta. Kansa kapinoi ja napisi ja unohti Jumalansa, mutta yhä uudelleen se vedettiin takaisin – Jumalan armosta ja aloitteesta. Vieläkin Herra, meidän Jumalamme tekee samoin. Hän kutsuu, varjelee ja johdattaa, antaa kaiken tarvittavan ja vetää takaisin eksyneitä. Yhä vielä hän armahtaa seuraansa hapuilevat, yhä vielä me olemme hänen oma kansansa.